top of page
Neiti Ranio
Etsi
Writer's pictureNeiti Raunio

Robottien maihinnousu eli ruokakaupan ostokset robotin kyydissä kotiportille

Päivitetty: 18. maalisk.

Turun Osuuskaupan ja S-Ryhmän uudet ruoankuljetusrobotit kulkivat torstaina ensimmäistä kertaa Turun kaduilla. Alle polvenkorkuinen ruoankuljetusrobotti kulkee noin 3-5 kilometriä tunnissa. Robottia ohjaa usempikin kamera sekä sensori, mutta viime kädessä niiden toimintaa valvoo ihminen.


Ja olihan sitä pakko kokeilla!

Odottelin torstaina 15.6. aamupäivällä, että minua lähinnä olevan Salen, Sale Käsityöläiskadun kotiinkuljetuspalvelussa avautuisi myös robottikuljetus.

Tämä innostukseni robottia kohtaan oli saanut minut lataamaan App Storesta edellisenä päivänä S-kaupat sovelluksen, jonka kautta Turun Osuuskaupan ruokakuljetukset tilataan.


Viimeksi innostuin äppien lataamisesta vuodenvaihteen paikkeilla, kun S-mobiilin etuna oli halpa samppanja Seurahuoneen Gunnarissa.

Toisen ison kaupparyhmän eli K-Ryhmän kanta-asiakaskortinkäyttäjä minusta puolestaan tuli aikoinaan, kun Pirkkalehti muuttui maksulliseksi muille kun K-Plussan haltijoille.


Mutta se robotti.

Pyysin siskontyttöni Veeran mukaan robottijahtiin.

Veera työskentelee S-ryhmän marketissa ja on tottunut tekijä verkkokaupan saralla.

Koska en ennen ollut käyttänyt S-kaupan palveluja puhelimellani (tai millään muullakaan laitteella) oli valikkojen ja valikoiman haussa hieman haasteita. Ja koska Veeran sanoin "ulos piknikillekin tullaan tilaamaan robotin ruokaa, ja se tehdään puhelimella", en sortunut tutun ja turvallisen läppärini lumoihin.


Olin, jos en ensimmäinen niin ainakin ensimmäisten joukossa, niistä jotka tilasivat Käsityöläiskadun robotin, joten sain ihan mahtavaa palvelua.


Atte Kähäri, joka työskentelee sekä Humalistonkadun että Käsityöläiskadun myymäläpäällikkönä, soitti minulle ensimmäisen kerran kertoen, että tilaamani kolajuoma oli heiltä tilapäisesti loppu, haluaisinko mahdollisesti korvaavan tuotteen.


Seuraava Atten ja minun välinen puhelu koski korttiani, joka ei mennyt sillä hetkellä läpi eli maksua ei saatu veloitettua. Kyselin Attelta myös teknisiä tietoja eli miten toimin, kun robotti saapuu luokseni, miten se avataan ja suljetaan. Jossain muussa sovelluksessa (ja ehkä normaalisti myös S-kaupalla) tilaus ei vain onnistuisi, mutta Käsityöläiskadulta minulle soitettiin ja neuvottiin miten toimia, miten ladata kortin tiedot tilausalustalle uusiksi.


Viimeiset puhelut kävimme Atten kanssa, kun robotti hyytyi hetkeksi luovutettua saaliinsa minulle ja Veeralle.




Kun olimme tehneet tilauksen ja kun Salessa oli pakattu tavarani, kilahti puhelimeeni "ostoksesi on pakattu ja robokuljetus on matkalla luoksesi. Seuraa robotin kulkua reaaliajassa täällä" -viesti. Mekin lähdimme Veeran kanssa matkaan, robottia vastaan.


Olimme molemmat iloisen innoissamme, kun pienen pieni robotti ilmestyi lopulta näkökenttäämme. Kävelimme sen kanssa korttelin verran kuvaten sen taivalta. Robotti oli muuten paljon kuuliaisempi kulkija kuin moni meistä ihmisistä. Se pysyi kiltisti jalankulkijoiden puolella eikä vallannut osaansa pyörä- tai ajotiestä.


Liikennevaloissa se pysähtyi ja katseli kaikkiin suuntiin. Välistä se seisoi odottamassa paritkin valojen vaihtuiset, ennen kuin uskaltautui ylittämään katua. Robotti myös väisti muita kulkijoita. Kun kävelin suojatiellä robotin vierellä, kysyi eräs vastaantulija, että millä ohjaan tuota robottia. Kerroin sen ohjaavan itse itseään, vaikka toki teki mieli vastata jotain taikavoimastani.


Robotin ollessa perillä kohteessa, kilahti puhelimeni taas. Painaessani luuristani lukituksen poiston kuittausta, avautui robotin luukku. Kannen alla oli ruokakassini kylmälaukussa. Robotti alkoi myös puhumaan meille kiittäen ja toivottaen mukavaa päivän jatkoa.




Robotin lähtiessä takaisin kauppaan, uupui se yllättäen ja jäi valot sammuneena kadun kulmaan. Odottelimme Veeran kanssa jonkin aikaa ja soitin sitten Attelle, että nyt se robotti nukahti! Atte sanoi hyppäävänsä autoon ja tulevansa hakemaan robotin kotiin. Minä puolestaan lupasin odotella sen aikaa.


Noin viiden minuutin kuluttua robotti heräsi henkiin, skannasi ympäristönsä ja lähti muina robotteina eteenpäin. Soitin taas Attelle ja kerroin että täällä oli kuin olikin lähdetty liikkeelle.


Tämä kaikki tapahtui siis robotin ensi askelten aikana eli pientä hienosäätöä oli vielä havaittavissa. Kuulin, että iltapäivällä oli jo kaikki sujunut hyvin.


Summa summarum - tulen ihan varmasti käyttämään robottikuljetusta jatkossakin. Sen lisäksi, että tilauksesta toimitukseen kului vain parisenkymmentä minuuttia, oli kuljetus myös halpaa. Kuljetus maksoi siis 1,90€. Ja kaupanpäälle kaikesta tästä sai seurata kiehtovaa pientä kulkijaa. Robotti myös viljeli hyvää mieltä ympärilleen, sillä useampi henkilö kaivoi puhelimensa esiin ja kuvasi sitä hymy huulillaan.


P.S. Tämä teksti ja tilaus robottikuljetukselle oli puhtaasti omaksi ilokseni.

Ketään ei maksanut minulle siitä ja ketään ei myöskään kehottanut minua kirjoittamaan siitä.

Uskon, että ainakin näin aluksi robotit kiinnostavat muitakin kuin minua ja Veeraa, joten kerroin meidän kokemuksemme teille muillekin.


Niin ja en myöskään tuntenut Atte Kähäriä etukäteen. Kysyin viimeisessä puhelussamme hänen sukunimeään (olin sen ensimmäisessä puhelussa kuullut, mutta unohtanut) ja titteliään.


Kiitos, että luit tarinani.


-Tanja


Neiti Raunion blogi kertoo intohimoisesti elämään ja ympäröivään maailmaan suhtautuvista ihmisistä ja näiden tarinoista. Ja tällä kertaa myös roboteista.











179 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page