top of page
Neiti Ranio
Etsi
  • Writer's pictureNeiti Raunio

Ruoka merkitsee Cristina Moborgille rakkautta

Päivitetty: 25. heinäk. 2020

Roomalaisen isän ja maskulaisen äidin tytär Cristina Moborg syntyi viisikymmentä vuotta sitten Turussa, vanhempiensa loman aikana.


- Onnekseni vanhempani viettivät lomaa Turussa, sillä synnyin keskosena. Vietin elämäni ensimmäiset kaksi kuukautta TYKSissä. Sen aikaisessa Italiassa en ehkä olisi selvinnyt, Moborg toteaa.


Olen kasvanut Roomassa. Suomessa kävimme kerran vuodessa sukulaisia tapaamassa. Kun 15-vuotiaana, vanhempieni erottua muutimme äitini kanssa Turkuun, en osannut oikeastaan yhtään suomea. Tuureporin yläasteella ei ollut veljeni ja minun lisäksi yhtään ulkomaalaista oppilasta. Ensimmäinen vuotemme koulussa meni lähinnä kuunnellessa.


Lukiossa italianopettaja Ulpu Von Schöneman antoi sisaruksille yksityistunteja suomen kielen sijamuodoista ylioppilaskirjoituksia silmällä pitäen. Suomalainen koulu teki vaikutuksen.


- Täällä sai koulussa ruokaa! Italiassa piti siihen aikaan aina olla eväät mukana, usein haettiin vain jotain palapizzaa. Niin ja täällä opettajat kuuntelivat oppilaita, olivat aidosti kiinnostuneita miten meillä menee, Moborg kuvailee.


Cristina Moborg tapasi tulevan miehensä Rolfin 17-vuotiaana veljensä Gianluigin kautta. Rakkauteen ensisilmäyksellä vaikutti c-kasetilta kuulunut Rolfin lauluääni.


- Rolfin laulu ja soitto veivät sydämeni. Ja kun vielä ensimmäisellä yhteisellä matkallamme Roomaan Rolf rakastui italialaiseen ruokaan, oli kohtaloni siinä, Moborg hymyilee.


Meillä on neljä lasta ja kaikki lapsemme ovat perineet mieheni musikaalisuuden. Kun lapset asuivat vielä kotona, söimme kerran päivässä yhdessä. Nykyään vietämme sunnuntait perheen ja ruuan parissa. Ilman sitä minun olisi vaikea olla.



Moborg rakastaa ruokaa ja ruoka merkitsee hänelle rakkautta. Iltalukemisena hänen yöpöydällään on keittokirjoja.


- Tykkään ostaa ja lukea keittokirjoja. Reseptejä ja niitä kirjojakin voisi toki lukea sähköisesti, mutta käsin kosketeltavassa kirjassa vaan on sitä jotain. Voi katsoa kuvia, tuntea sivuja ja aistia värejä. Mutta vaikka omistan ja haalin niitä keittokirjoja paljon, jotkut perusruoat, kuten lasagnen ja carbonaran teen aina samalla tavalla. Tosin, nykyään teen näistä klassikoistani myös kasvisversioita.


Olen utelias ja haluan aina oppia uutta. Haluaisin myös kannustaa kaikkia muitakin kokkaamaan kotona, luottamaan omaan makuaistiin, kokeilemaan uusia makuja ja nauttimaan sekä rauhoittumaan ruoan äärellä perheen ja ystävien kanssa, Moborg sanoo.



Rakkaus ruokaan ja ruuanlaittoon on Cristinalle ja tämän miehelle Rolf Moborgille elämäntavan lisäksi myös ammatti. Keittiötarvikkeisiin ja -välineisiin erikoistunut Moborgien perheyritys Heirol Oy työllistää tänä päivänä 16 henkeä. Kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun Rolf ja tämän isä Heimo Lehtonen aloittelivat, oli toimitilana perheen autotalli, johon haettiin pakettiautolla Saksasta tavaraa.


- Yrityksemme nimessä yhdistyvät siis appiukkoni ja mieheni. Ja yrityksessämme yhdistyvät taasen niin perheemme kuin työntekijämme. 28 vuoden aikana on tapahtunut paljon. Mukaan mahtuu totta kai vaikeitakin aikoja, mutta paljon myös ihania tarinoita. Työkavereiden kanssa välillä nauretaan kaikkea, mitä matkan varrella onkaan tapahtunut, tapahtumahetkellä tosin ei aina ole naurattanut, summaa Moborg hymyillen.


Ruoka merkitsee siis Cristina Moborgille niin ammattia, harrastusta kuin rakkautta.


- Harrastuksekseni on kyllä epäilty muutakin. Odottaessani neljättä lastamme olimme ostoksilla Rooman torilla, kun paikallinen nainen tuli tiedustelemaan mistä olemme kotoisin.


-Niin, siellähän on niin kylmä ja pimeää, että täytyy olla jatkuvasti peittojen alla. Ei voi harrastaa muuta, tokaisi nainen katsellessani vatsaani ja lapsiamme, Moborg kertoo nauraen.


Cristina Moborg täyttää tänään torstaina 21.11.2019 50 vuotta.

Neiti Raunio toivottaa Cristinalle oikein sydämellistä syntymäpäivää ja rakkaita hetkiä ruuan ja perheen parissa!


Teksti ja kuvat: Tanja Raunio / neiti Raunio Oy

Neiti Raunion blogi kertoo intohimoisesti elämään ja ympäröivään maailmaan suhtautuvista ihmisistä ja näiden tarinoista.

491 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page