top of page
Neiti Ranio
Etsi
Writer's pictureNeiti Raunio

Taideyliopiston tutkija Kai Lehikoisen sydän sykkii taiteen mahdollisuuksille ja Turulle

Päivitetty: 25. heinäk. 2020

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun kasvatti, tanssitaiteen moniottelija ja tutkija Kai Lehikoinen lähti ylioppilaskeväänään, kirjoitusten jälkeen Tukholmaan tutustumaan tanssiopintoihin.

Lehikoisen baletinopettaja Mirja-Liisa Herhi oli Tukholman Danshögskolanissa erikoistumassa ja kutsui tulevan ylioppilaan vierailulle.


- Seurasin päivisin Danshögskolanin opetusta ja kävin Tukholman Balettakademienin tunneilla iltaisin. Viikonloppuisin työskentelin Källaren Tegner ravintolan narikassa. Ravintolan kanta-asiakkaat olivat isoilla moottoripyörillä ja amerikanraudoilla ajelevia raggareita. Roikuin asiakkaidemme selässä kertoen, että takit pitää jättää narikkaan. Luulen, että nämä säästivät henkeni pelkästä säälistä, Lehikoinen muistelee nauraen.


Tukholman kesän jälkeen Lehikoinen treenasi tanssia kokopäiväisesti kiertäen sen aikaisen Turun Seudun Tanssiyhdistyksen nuorten tanssiryhmän kanssa ympäri maakuntaa tanssien erilaisissa tilaisuuksissa perhejuhlista palvelutaloihin.


Esiinnyttyään nuorten tanssiryhmän kanssa vuoden, tutustui Lehikoinen amerikkalaiseen koreografi Jeanne Yaskoon, joka vaikutti Tukholmassa ja oli saapunut Turkuun tekemään White Blues -teosta, joka esitettiin Åbo Svenska Teaterissa.


- Yasko kehotti minua hakemaan Tukholman Danshögskolaniin, jonka opetusta olin vuotta aiemmin ollut tiiviisti seuraamassa. Suureksi yllätyksekseni olin yksi syksyllä tanssinopettajan opintonsa aloittavista koulun opiskelijoista. Danshögskolaniin oli suht vaikeaa päästä sisälle.

Aika Tukholmassa viitoitti pitkälti tulevan elämäni. Ja silloinhan elettiin kuplivaa 80-lukua, josta voi lukea lisää Jonas Gardellin kirjoista, Lehikoinen kertoo hymyillen.




Tukholmasta Lehikoisen tie vei välivuodeksi New Yorkiin treenaamaan ja opiskelemaan koreografiaa. Opintojen päätyttyä hän sai lehtorin viran Kuopion Konservatoriosta. Kuopiossa oli mielenkiintoinen työ, mutta miehen veri veti kuitenkin Turkuun.


- Palaan aina bumerangina Turkuun. Olen opiskellut maisterintutkinnon ja väitellyt Englannissa University of Surreyssa ja viettänyt pitkiäkin aikoja sekä Tukholmassa että New Yorkissa, mutta tulen aina takaisin rakkaaseen Turkuuni.


Viisitoista vuotta sitten seilasin Turun ja Tukholman väliä paljon, sillä minulla oli Tukholmassa superkiva duuni koreografikoulutuksen johtajana. Kruunun kurssin heiketessä euroon nähden koko ajan enemmän, aloin harkita palaamista Suomeen. Osa-aikaisessa työssä palkasta ei heikon kurssin takia tahtonut jäädä paljoakaan käteen.





Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskuksen johtajana työskentelevä Kai Lehikoinen on viimeiset kolmetoista vuotta pendelöinyt Turun ja Helsingin väliä.


- Voisin olla VR:n maskotti, sillä olen matkustanut työni takia junassa vuoden elämästäni, Lehikoinen naurahtaa. Minulla on kiinnostava ja kiehtova työ Helsingissä, mutta sydämeni sykkii Turulle, Turku on paras paikka asua. Täällä ovat ystäväni ja koko sosiaalinen elämäni. Täällä on kiinnostavaa ja kokeellista taidetarjontaa. Elämisen ja asumisen laatu on Turussa hyvä.


Taiteiden yhteiskunnallisia vaikutuksia tarkastelevana tutkijana Lehikoinen uskoo yhdessä tekemiseen. Eri osa-alueiden rajat ylittävä yhteistyö on miehelle tuttua.


- Kukaan ei pysty muuttamaan maailmaa yksin. Yhteistyöllä voimme saavuttaa kestävämmän maailman - ympäristömme ja ihmisemme voivat paremmin ja syrjääntymistä voidaan vähentää ja kulttuurien välisiä jännitettä lieventää. Siihen tarvitaan ihan meitä kaikkia.


Tarvitsemme moniammatillista, sektorien rajat ylittävää yhteistyötä ja vuoropuhelua eri ryhmien välillä ja tässä vuoropuhelussa kuuntelulla on erittäin suuri merkitys.


Taiteilijat ja taidekasvattajat voivat taiteen keinoin luoda ’kolmansia’ tiloja. Niissä kulttuurienvälinen keskustelu, luova ideointi ja kriittinen yhteispohdinta synnyttävät uusia oivalluksia tarkasteltavista asioista olipa sitten kyse nuorten yhteiskuntaan osallistumisesta, maahanmuuttajien kotoutumisesta tai organisaation toimintakulttuurin kehittämisestä.


Taiteilla on mahdollisuus viedä eteenpäin muutosta, olla vastuullisen ja kestävän muutoksen ajurina, Lehikoinen summaa.


Teksti ja kuvat: Tanja Raunio / neiti Raunio Oy

Neiti Raunion blogi kertoo intohimoisesti elämään ja ympäröivään maailmaan suhtautuvista ihmisistä ja näiden tarinoista.

339 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page