Neiti Ranio
Etsi
  • Neiti Raunio

Turun Kaupunginteatterin pukusuunnittelija Tuomas Lampinen inspiroituu uusista työtavoista

Päivitetty: heinä 25

Teatterissa työskentely on salakavalasti yleissivistävää. Näytelmien kautta tulee tutustuttua aiheisiin ja ihmiskohtaloihin, joihin ei perehtyisi, jollei niitä työn kautta joutuisi pureksimaan, toteaa Turun Kaupunginteatterin pukusuunnittelija Tuomas Lampinen.


Lampinen haaveili lapsena tulevansa isona äitinsä tavoin parturi-kampaajaksi. Toisena vaihtoehtona ollut vaatesuunnittelija vei kuitenkin voiton Lampisen allergian estettyä työt kemikaalien ja pesuaineiden parissa.


- Olin kiinnostunut muodista ja mietin kaupallista uraa. Tämä teatteri oli jonkinlainen harha-askel. Opiskelin silloisen Taideteollisen korkeakoulun vaatesuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelmassa ja opintoni olivat ehkä hieman passiivisessa tilassa, kun kuulin erään lavastajan tarvitsevan pukujen puolella apua.


Niinpä päädyin assaroimaan eli avustamaan Takomo Teatterin Emma ja Pirut -näytelmään, jonka Juha Siltanen ohjasi ja käsikirjoitti. Emma ja Pirut ei ehtinyt vielä ensi-iltaan, kun Teatteri Universumista pyydettiin työskentelemään Juha Mustaojan käsikirjoittamaan ja ohjaamaan Transkaspiaan, jota Leea Klemola tähditti. Sittemmin olen työskennellyt Klemolan ja Siltasen kanssa useasti, Lampinen kertoo.



Turun Kaupunginteatterissa Lampinen aloitti vuonna 2006 reissaten kaksi vuotta Helsingin ja Turun väliä, kunnes sai Turusta vakituisen työpaikan ja teatterista kiinnekohtansa. Reissaaminen ei kuitenkaan loppunut vakituiseen työpaikkaan vaan taiteiden kandinaatiksi valmistunut Lampinen tekee edelleen keikkaa muualla.


- Uudet maisemat ja uudet tuulet ovat aina tärkeitä. Kun vien omaa osaamistani muualle, saan vaihturina lisää osaamista omaan työhöni. Positiivista teollisuusvakoilua siis. Meilläkin käy vierailevia pukusuunnittelijoita.


Vaikka saattaa kuulostaa kliseiseltä, on verkostoituminen ja muilta oppiminen ammatillinen elinehto. Oppii hakemaan uusia materiaaleja ja uusia toimintatapoja. Jos aina tekisi kaiken samalla tavalla, työ voisi olla hieman puuduttavaa, Lampinen kuvailee.


Lampinen on vieraillut niin Kansallisopperassa kuin Kansallisteatterissa ja Tampereen Teatterissa. West Coast Kokkola -Oopperassa Lampinen puvusti useampana kesänä tuntien itsensä lähes kesäkokkolalaiseksi.




- Erilaiset kappaleet vaativat erilaisen suunnittelun. Isojen kokonaisuuksien opperassa ja musikaaleissa työskentely painottuu ennakkosuunnitteluun ja alkaa usein jo vuotta ennen ensi-iltaa. Esimerkiksi oopperassa saattaa olla kuudenkymmenen hengen kuoro, jossa jokaisella on kolmet eri vaatteet. Se tekee satakahdeksankymmentä pukua, joiden valmistus vie oman aikansa.


Kulloinkin meneillään olevat työt tai biisit, kuten Lampinen teatterikappaleita kutsuu, menevät lomittain harjoittelu- ja suunnitteluvaiheineen.


- Ei ole yhtä blokkia tai yhtä tehtävää vaan teokset ovat monasti päällekkäin. Näyttelijöiden työ yleisön edessä vasta todella alkaa, kun omani jo loppuu. Seuraava juttu on usein jotain aivan muuta kuin juuri päätökseen saamani proggis. On kivaa tehdä erilaisia estetiikkoja, pysyy virkeänä.


Joskus kun meillä on näytelmässä kaupan perusvaatteita, etsin niihin jonkin uuden näkökulman. Vaikka tietyn värivalikoiman, väripesun. Elokuvan puolella tätä kutsuttaisiin värimäärittelyksi. Pysyy niin oma ammattitaito kuin mielenkiintokin yllä, kun katsoo asioita uudesta kulmasta, Lampinen tuumaa hymyillen.





Perjantaina Turun Kaupunginteatterissa ensi-iltansa saava Babe – urhea possu on Lampisen ensimmäinen teos, jossa lavalla on myös nukkeja.


- Babessa on mukana nukkeja, jotka ovat eläimiä ja ihmisiä, jotka ovat eläimiä. Ihmisten päälle puettavia pukuja, jotka tavallaan ovat nukkeja.


Teimme tiivistä yhteistyötä palkitun nukketeatteritaiteilija Heini Maarasen kanssa, jotta näyttämöllä elettäisiin samaa fantasiaa. Meille molemmille oli alusta asti selvää, että annamme sadun näkyä, ettemme pyri elokuvarealismiin, Disneyn todellisuuteen, Lampinen kertoo.


Tekokarvaa ei lavalla nähdä vaan Lampinen ja Maaranen ovat rakentaneet vaatteiden ja nukkejen materiaalit itse.


- Kalkkunan pää on tehty retkipatjasta, kankaasta ja vajaasta kahdestasadasta tyhjästä ilmapallosta. Jouduin hakemaan niitä kaupasta lisää, kun varaamamme sataviisikymmentä ilmapalloa ei riittänyt, Lampinen nauraa.


Villien kaatopaikkakoirien puvut Tuomas Lampinen ja Heini Maaranen loihtivat kirpputorin nahkavaatteista, jätesäkeistä ja nippusiteistä. Ja kun molemmat taiteilijat kokeilevat kaatopaikkakoirien asuja päällensä, se Lampisen kuvailema satu ei vain näy vaan se satu alkaa elämään.


Babe – urhea possu ensi-illassa Turun Kaupunginteatterissa perjantaina 15.11.2019.


Teksti ja kuvat: Tanja Raunio / neiti Raunio Oy

Neiti Raunion blogi kertoo intohimoisesti elämään ja ympäröivään maailmaan suhtautuvista ihmisistä ja näiden tarinoista.

375 katselukertaa

tanja raunio - tarinankertoja & toimitusjohtaja

Neiti Raunio Oy

©2019

www.neitiraunio.fi

  • Facebook
  • Twitter - Black Circle