Neiti Ranio
Etsi
  • Neiti Raunio

Vaikuttavan uran tehneen Hannu Jortikan aloittaessa valmentaminen oli vielä osa-aikatyötä

Päivitetty: heinä 25

Kun Hannu Jortikka valmensi Turun Palloseuran ensimmäiseen mestaruuteen kahdesta triplasta, toimi Jortikka myös Turun kaupungin katurakennuspuolen rakennusmestarina. Kolmannen perättäisen kullan kautena 1991-1992 oli valmennuksen ympärille tullut jo paljon muuta, päivätyö sai jäädä.


- Tepsin kahtena ensimmäisenä mestaruusvuotena valmentaessani minulla oli vielä virka kaupungilta. Palkka totta kai oli suhteessa työssä oloon eli kun olin pois töistä, en vastaavasti saanut kaupungilta palkkaa. Siihen aikaan töitään pystyi sopimaan ja silloiset esimieheni olivat joustavia ja ymmärtäväisiä.


Kahden työn tekeminen ei ollut taloudellinen asia, verot tasasivat tulot. Jortikat rakensivat taloa ja tytär Jutta sai rauhassa kasvaa Turussa, jossa isovanhemmat olivat lähellä.


- Jos valmentamisesta olisi tullut loppu, olisi minulla ollut muita töitä. Kolmantena mestaruusvuotena luovuin virastani, valmentamisen ympärille oli alkanut tulla jo niin paljon muuta palavereineen ja yhteistyökuvioineen. Kertoo hyvin, miten valmentajan työ on aikojen saatossa muuttunut ammattimaiseksi, Jortikka toteaa.


Jos on aikojen saatossa valmentaminen muuttunut, niin on muuttunut myös joukkueiden ja median välinen suhde.


- Aikoinaan ennen pelejä järjestettiin medialle kunnon infot tarjoiluineen. Toimittajat näkivät paljon vaivaa ja olivat perehtyneitä lajiin ja alan toimijoihin. Olimme läheisissä tekemisissä puolin toisin. Toimittajat olivat sisäpiirissä. Oli monia asioita, joista he eivät kirjoittaneet, jos sanottiin ettei tästä saa vielä puhua. Siitä hyötyivät molemmat osapuolet. Kun turkulaisessa joukkueessa tapahtui jotakin, turkulainen lehti sai siitä ensimmäisenä uutisen, Jortikka muistelee.


Hannu Jortikan aloittaessa KHL:ssä pelaavan Habarovski Amurin valmentajana kahdeksan vuotta sitten, oli vodkakulttuuri Venäjällä vielä voimissaan. Ottelun jälkeen koti- ja vierasjoukkueen valmentajille olisi vodka virrannut.


- Kun on kolmisen tuntia seissyt penkin takana aitiossa, on takki aika tyhjä. Pelissä käy kierrokset kovilla. On paljon tunnetta ja stressiä mukana. Tähän tilanteeseen ja tyhjään vatsaan ei vodka ole hyvä idea. Vanhan koulukunnan valmentajat taasen saattoivat kumota

3-4 vodkasnapsia hetkessä. Peli oli ohi, nyt oltiin ystäviä.


- Aluksi halusin myös olla ystävällinen ja toimia maassa maan tavalla. Mutta vatsahan siitä menee sekaisin ja seuraavana aamuna oli kuitenkin taas harjoitukset. Pelattu peli pitää saada pois päästä, pitää alkaa keskittyä seuraavaan. Kotipeleissä Habarovskissa oli käytössä saunat ja kylmäaltaat, eikä ollut kiire. Turussakin menin aina pelin jälkeen saunaan.


Jääkiekko on vienyt Jortikkaa maailmalle pois perheensä luota. Venäjällä, Habarovskissa ja Vladivostokissa mies oli kovin kaukana kotoa. Skypen kautta yhteydenpito oli kuitenkin helppoa.


- Onneksi on Skype. Ruudun kautta näkee toisen ja pystyy pitämään yhteyttä niin perheeseen kuin kavereihin. Mutta kun sinne lähti, asennoituminen oli tietenkin, että töitähän tänne tullaan tekemään. Puolet ajasta oltiin reissussa, ihan kirjaimellisesti sillä välimatkat ovat todella pitkiä.


Sen maan laajuutta ei edes tajua, ennen kuin siellä kulkee. Lentokoneessa tuli vietettyä todella paljon aikaa. Ilmasta näki myös Venäjän valtavat luonnonvarat ja ne jääkiekon rahoittavat kaasuputket. Vähäinen vapaa-aika taasen kului lähinnä levätessä ja pyykkiä pestessä, Jortikka kuvailee.


Ensimmäisenä vuotena Habarovskissa kuulin kadulla jonkun huutavan Hannua. Luulin ensin kuulevani omiani, mutta huutajaksi paljastui turkulainen mies, jolla oli venäläinen vaimo. Mietin, että voi herranjumala, etkö lähempää naistasi löytänyt, Jortikka naurahtaa.


KHL-joukkueelle nimensä antanut Amurjoki virtaa Habarovskin läpi. Tämä maailman 10. suurin joki on pahasti saastunut. Hiekkarannoilla on pääkallon kuvia ja kalat uivat selällään. Amur on rajajokena Venäjän ja Kiinan välillä ja molemmat maat syyttävät saastumisesta toisiaan.


- Amurin sivujoissa on paljon lähteitä. Lähteiden sampikannasta saadaan kaviaaria. Joen veden ja lähteiden veden kohdatessa näkyy selkeä raja, milloin vesi muuttuu ja milloin ei enää kannata sinne kättään laittaa.


Vladivostokin rantabulevardit taasen tuovat mieleen Espanjan. Syyskuussa on hienoa kävellä rannalla. Vesi on kristallinkirkasta. Altaat ovat täynnä rapuja ja hummereita eikä niiden hintakaan ole kovin kallis, Jortikka kertoo.


Paljon on vettä virrannut niin Amurissa kuin Aurajoessa Jortikan ensimmäisten Venäjän vierailujen jälkeen. Tänä päivänä vodkakulttuuri on hiipumassa ja olutkulttuuri nostaa päätään. Myös kaupoista saa ihan kaikkea.


- Ryyppääminen on vähentynyt eikä kaupoissa myydä alkoholia enää kymmenen jälkeen illalla. Tämä on pelkästään hyvä asia, sillä liikenne on kaoottista ja siihen liittyy välillä vielä se alkoholi.


Kun 80-luvun lopussa olimme nuorten maajoukkueen kanssa pelaamassa Moskovan MM-kisoissa, eivät nämä nuoret oikein uskaltaneet syödä mitään. Jäätelö kuitenkin kelpasi, joten tarjosimme sitä pelaajille ja paljon, jotta he saivat energiaa. Nykyään maasta löytyy ihan mitä vain. Jopa suomalaisia suolakurkkuja, Jortikka kertoo.


Mies ei ollut uskoa silmiään, kun Venäjän Kauko-Idässä hyllystä löytyi suolakurkkuja, joiden etiketissä luki suomeksi kurkkujen tulevan läheltä Hämeenlinnaa.


- Olimme olleet Amurin kanssa pelaamassa harjoitusmatsia HPK:ta vastaan ja muistelin nähneeni kaukalossa laitamainoksen suolakurkuista. Kurkkujen tie Venäjälle jäi mietityttämään, joten soitin HPK:n silloiselle toimarille Risto Korpelalle. Tämä tiesi Hämeenlinnan lähellä toimivan yrityksen myyneen suolakurkkuja tukkurille Pietariin. Hienoa, että tälläistä on, mutta suolakurkkuja Venäjälle! Vähän kuin olisi saanut myytyä hiekkaa Saudi-Arabiaan, Jortikka hymyilee.


Jortikan mukaan Venäjään suhtaudutaan Suomessa turhaan suurena mörkönä.


- Ymmärrän vanhempien sukupolvien suhtautumisen. Pitää myös ymmärtää, että ihmisillä on paljon arpia, mutta se on eri asia. Tietenkin Venäjällä pitää kulkea silmät ja korvat auki, mutta niinhän joka puolella tulee tehdä. Kyllä siellä pärjää, pystyy elämään, Jortikka summaa.


Teksti ja kuvat: Tanja Raunio / neiti Raunio Oy

Neiti Raunion blogi kertoo intohimoisesti elämään ja ympäröivään maailmaan suhtautuvista ihmisistä ja näiden tarinoista.

264 katselukertaa

tanja raunio - tarinankertoja & toimitusjohtaja

Neiti Raunio Oy

©2019

www.neitiraunio.fi

  • Facebook
  • Twitter - Black Circle